YAG-laser iridotomia
Silmien tutkimuksessa voidaan todeta silmän etuosan rakenteellista ahtautta. Tämä voi olla synnynnäistä tai iän myötä tapahtuvan silmän oman linssin paksuuntumisen seurausta.
Silmän sisällä tuotetaan jatkuvasti nestettä ja sitä myös viemäröidään jatkuvasti silmän etuosan, kammiokulmassa. Kun silmän kammiokulman rakenne muuttuu ahtaaksi, aiheuttaa se riskin silmänpaineen äkilliselle kohoamiselle. Tämän ehkäisemiseksi tehdään värikalvon tyveen YAG-laserilla pienet aukot. Näin muodostetaan ylimääräinen kanava helpottamaan silmän sisäisen nesteen kulkeutumista viemäröintialueelle kammiokulmaan. Ennen toimenpidettä silmiin tiputetaan puuduttavaa tippaa. Silmän pintaan asetetaan kontaktilinssi, joka pitää silmää auki. Toimenpide kestää noin 15 minuuttia, voi aiheuttaa pienen epämiellyttävän tunteen silmässä, mutta ei ole kivulias. Näkö voi olla muutaman tunnin hieman hämärtynyt ja kirkkaassa valossa voi näkyä pieniä täpliä leijailemassa.
Yleensä hoidon jälkeen tulee käyttää silmätippoja noin viiden päivän ajan. Kontrollia suositellaan noin kuukauden päähän tai tarvittaessa aiemmin.