Silmälääkärit

Ville Paavilainen

LT, silmätautien erikoislääkäri, erityisosaamisena lasiais- ja verkkokalvokirurgia

Taina Naatula-Hyyti

LL, silmätautien erikoislääkäri, silmäkirurgian erityispätevyys

Ulla Reunanen

LL, silmätautien erikoislääkäri, silmäkirurgian erityispätevyys

Hanna Saarela

LL, silmätautien erikoislääkäri, silmäkirurgian erityispätevyys

Johannes Peltonen

Erikoistuva silmälääkäri

EyeLab-silmätutkimusyksikkö

Nykyaikaiseen ja laadukkaaseen silmädiagnostiikkaan ja sairauksien seurantaan kuuluu erilaisia lisätutkimuksia.

Tutkimusvalikoima:

Näkökenttätutkimukset (perimetria)

Octopus 900

Kynnysarvomittaukset
Tutkimuksia käytetään erityisesti glaukooman (silmänpainetaudin) diagnostiikassa ja seurannassa  sekä myös muiden silmäsairauksien tutkimuksissa

Kineettinen näkökenttä
Perinteinen näkökenttätutkimus, joka nykymuodossaan voidaan toteuttaa tarkasti tietokoneen avulla

Silmänpohjan valokuvaus

Silmänpohjien valokuvaus TopCon-silmäpohjakameralla on yksi tärkeimmistä tavoista dokumentoida muutoksia silmänpohjassa. Diabeteksen ja glaukooman hoidossa valokuvaus on olennainen osa seurantaa.

Silmänpohjan laajakulmakuvaus Optomap

Optos Daytona

Silmänpohjan kuvauksen uudehko menetelmä. Suomen ensimmäinen Optos Daytona otettiin meillä käyttöön joulukuussa 2012. Kuvaus ei ole perinteinen valokuvaus, vaan laitteessa käytetään laserskannausta 2 eri värillä, punaisella ja vihreällä. Tietokone muodostaa tuloksista kuvan silmänpohjasta.  Menetelmällä pystytään kuvantamaan silmänpohja laajalta alueelta. Tavallisen kameran kuvakulma on n. 35-55  astetta. Tällöin silmänpohjan pinta-alasta  saadaan kuvattua n 10- 25 %.  Optomap- kuvauksella kuva-ala kattaa parhaimmillaan 200 astetta eli 85% silmänpohjasta. Kuva on ns. pseudocolor-kuva, eli värit eivät vastaa luonnollisia värejä. Tämä vaikeuttaa jonkin verran kuvien tulkintaa. Lisäksi kuviin saattaa tulla ns. artefakteja, eli tutkimusmenetelmästä johtuvia muutoksia. Meillä on kuvauksesta jo useamman vuoden kokemus, josta johtuen olemmekin todenneet kuvauksen olevan suureksi avuksi lääkärinvastaanotolla tarkemman silmänpohjantutkimuksen kohdentamisessa ja löydösten arkistoinnissa.

Laitteella voidaan tehdä myös autofluoresenssikuvaus (FAF). Tätä kuvausta voidaan käyttää apuna mm. silmänpohjan rappeuman tutkimuksissa. On myös esitetty, että kuvaus voisi paljastaa lievät rappeuma muutokset silmänpohjan rappeumaa sairastavan lähiomaisilta. Tästä ei kuitenkaan vielä ole riittävästi näyttöä.

Tutkimus voidaan tehdä laajentamattoman mustuaisen kautta, mutta mikäli löydöksiä on, tarvitaan mustuaista laajentavien tippojen käyttö ja tarkka perinteinen silmänpohjan tutkimus.

Ks. Kuvaus käytännössä

Silmänpohjan seulontakuvaus (ei Kela-korvausta)  Optomap-laitteella  optikon näöntarkastuksen yhteydessä on nyt myös mahdollista. Silmälääkärimme katsovat kaikki nämä kuvat ja antavat kannanoton lisätutkimuksen tarpeesta.

Valokerroskuvaukset, OTC-tutkimukset

Topcon 3D 2000

Silmänpohjan/makulan OCT
Tutkimuksella voidaan todeta silmäpohjan keskeisen alueen muutokset erittäin tarkasti, mm. turvotus, makulareikä, makulan ryppykalvo sekä rappeumamuutokset

Näköhermonpään/papillan OCT
Kolmiulotteisella kuvalla näköhermonpäästä voidaan määrittää hermosäiekerroksen paksuus ja seurata mahdollisten muutosten kehittymistä esim. glaukoomapotilailla.

Etuosa OCT: sarveiskalvon ja kammiokulman OCT
Voidaan määrittää mm. sarveiskalvon paksuus ja erilaisten muutosten sijainti syvyyssuunnassa sarveiskalvolla sekä kammiokulman rakenne.

Topografia/Sarveiskalvon muodon määrittäminen

Oculus Keratograph

Tämän sarveiskalvon tutkimuksen avulla voidaan todeta  mm. sarveiskalvon kartiorappeuma eli keratoconus. Topografiaa käytetään myös apuna erikoispiilolasien, kuten keratoconus-piilolinssien sovittamisessa.

Muita tutkimuksia

Keratometria, sarveiskalvon kaarevuusmittaus

Sarveiskalvon paksuusmittaus ultraäänellä

Väriaistitutkimukset (Ishihara, Panel D-16)

Silmänpainemittaukset

Silmän Uä- tutkimus (aksiaalipituus)

Kontrastiherkkyys

Shirmer-testi, silmän kyynelerityksen mittaus

Retinometria, esim. kaihileikkauksen jälkeisen odotettavissa olevan näöntarkkuuden arvioimiseen

Tietopankki

Täältä löydät monipuolista tietoa silmälasien ja piilolinssien hoidosta, silmäsairauksista ja näön ylläpidosta.

Tietoa silmäsairauksista

Harmaakaihi

Harmaakaihi

Nykyaikaisen kaihileikkauksen tavoitteena näön paraneminen ja mahdollisimman vähäinen silmälasien tarve.

Harmaakaihileikkaus on nykyään yleisin silmäleikkaus. Suomessa leikkauksia tehdään vuosittain useita kymmeniä tuhansia. Harmaakaihi tarkoittaa silmän mykiön eli linssin samenemista. Useimmiten syynä on ikä, mutta myös eräät sairaudet, kuten diabetes, tai jotkut lääkeaineet, kuten kortisoni, nopeuttavat kaihin kehittymistä. Harmaakaihi kehittyy yleensä hitaasti vuosien kuluessa, oireina ovat näön heikkeneminen ja häikäistyminen.

Harmaakaihin hoito on leikkaus, jossa samentunut mykiömassa poistetaan pienestä viillosta ja silmään asetetaan muovinen tekomykiö. Mykiön poisto tehdään ns. fakolaitteella ultraäänen avulla. Itse kaihileikkaus on varsin kivuton ja nopea toimenpide ja se tehdäänkin yleensä tippapuudutuksessa. Leikkauksen aikana silmällä voi nähdä erilaisia valokuvioita. Kaihileikkauksen tulokset ovat hyviä, mikäli silmä on muuten terve. Muiden silmäsairauksien, kuten ikärappeuman tai glaukooman aiheuttamaa näön alenemaa kaihileikkaus ei paranna.

Tekomykiön vahvuus valitaan yksilöllisesti jokaisen silmän ominaismittojen mukaan erilaisia laskukaavoja avuksi käyttäen. Hajataitteisuutta ei aina kokonaan saada poistetuksi tavallisen kaihileikkauksen yhteydessä, mutta sitä voidaan yleensä vähentää jonkin verran. Nykyisin on saatavilla myös hajataitteisuutta korjaavia tekomykiöitä. Pääsääntöisesti tavoitteena on mahdollisimman vähäinen riippuvuus silmälaseista, mutta usein kuitenkin lukulasit ovat tarpeen. Myös potilaan aikaisempien lasien vahvuus ja lasien käyttötottumukset vaikuttavat tekomykiön valintaan. Nykyisin käytetään myös jonkin verran ns. multifokaaleja (monitehoisia) tekomykiöitä, joiden avulla voi nähdä sekä lähelle että kauas. Ne eivät valitettavasti sovellu kaikille, ongelmana useimmiten on tottuminen sekä lähi- että kaukokuvan näkymiseen yhtä aikaa sekä hämäränäön ongelmat.

Glaukooma

Glaukooma on näköhermoa rappeuttava sairaus, joka on usein yhteydessä liian korkeaan silmänpaineeseen. (Normaali silmänpaine on 10 – 21 mmHg.) Näköhermo on kuin verkkokalvoa ja aivoja yhdistävä kaapeli, joka sisältää hermosäiekimppuja (yli miljoonan silmää kohden). Kohtaa, jossa näköhermo yhdistyy silmän takaosaan, sanotaan papillaksi eli näköhermon pääksi. Papillan hyvinvointi on mm. riippuvainen silmän verenkierrosta. Jos silmänpaine nousee kovin korkeaksi, niin silmän verenkierto heikkenee. Jokainen hermosäie kuljettaa tietoa verkkokalvolta aivoihin, jossa muodostetaan kuva ympäristöstä. Näkökentällä tarkoitetaan  sellaista koko kuvaa, jonka voimme nähdä ympäristöstä liikuttamatta katsettamme.

Silmänpaine

Silmä on kuin elastinen  pallo, jonka täytteenä on jatkuvasti kiertävää nestettä, jota kutsutaan kammionesteeksi. Neste muodostuu värikalvon takana sädekehässä ja sieltä se virtaa läpi mustuaisaukon ja virtaus jatkuu värikalvon editse kohti kammiokulman ”viemärirakenteita”. Sitä kautta neste siirtyy silmän seinämän kautta verenkiertoon. Jos nestettä muodostuu enemmän kuin sitä suodattuu pois, niin silmänpaine nousee. Tämä nestekierto on silmän sisäistä, eikä sillä ole mitään tekemistä kyynelnestetuotannon kanssa.

 

Syitä ja seurauksia

Kun näköhermon säikeet vaurioituvat, niin näköhermon päässä nähdään ”kuoppa” puuttuvien hermosäikeiden alueella. Näkökenttään tulee vastaaviin kohtiin sokeita alueita eli skotoomia, näkökenttäpuutoksia. Taudin alkuvaiheessa nämä puutokset ovat pieniä, eivätkä ole aistittavissa. Vasta isot skotoomat pystytään aistimaan, ja tällöin tauti on jo pitkälle edennyt ja näköhermossa on merkittävä vaurio. Pahimmassa tapauksessa näköhermo vaurioituu täysin ja silmä sokeutuu. Taudin ennusteen kannalta on tärkeää, että glaukooma todetaan ajoissa ja näkövammaisuutta ennaltaehkäisevä hoito päästään aloittamaan.

 

Glaukoomatyypit

Krooninen avokulmaglaukooma
Toiselta nimeltään primaari avokulmaglaukooma ja on kaikkein yleisin glaukoomamuoto. Se on yhteydessä kammionesteen ulosvirtauskanavien vanhenemiseen, jolloin nesteen poistuminen hidastuu ja silmänpaine nousee. Korkean paineen seurauksena näköhermo vähitellen vaurioituu ja näkökenttään tulee puutoksia. Suurin osa avokulmaglaukoomista on yhteydessä korkeisiin silmänpaineisiin.
On olemassa myös harvinaisempi ns. normaalipaineinen glaukoomamuoto, jossa silmänpaineet ovat normaaleissa lukemissa, mutta kuitenkin näköhermo vaurioituu ja näkökenttään tulee puutoksia.

Sulkukulmaglaukooma
Seurausta kammiokulman ahtautumisesta, jolloin kammionesteen virtaus voi äkillisesti tukkeutua. Oireet ovat rajuja ja potilas yleensä hakeutuu nopeasti lääkärin hoitoon. Oireita ovat: näön hämärtyminen, värilliset renkaat valojen ympärillä, kova silmäkipu, päänsärky ja pahoinvointi.

Sekundaariglaukooma
Aiheuttaja voi olla silmävamma, tulehdus, kasvain, jokin lääkitys tai verenkiertohäiriöt. Tällöin kammionesteen ulosvirtauskanavien vaurioitumisesta aiheutuu silmänpaineen nousu. Hoito voi olla haastavaa.
Suomalaisilla esiintyy paljon ns. kapsulaariglaukoomaa, jossa iiriksen reunalla ja mykiön pinnalla nähdään ”hilsetystä”. Pigmenttiglaukoomassa taas kammiokulman tukkii silmästä irtoava pigmentti.

Synnynnäinen glaukooma
Ilmenee heti syntymän jälkeen ja on seurausta kammiokulmarakenteiden kehityshäiriöstä.

 

Miten glaukooma diagnosoidaan?

Useimmiten glaukoomadiagnoosi tehdään aikuisiässä. Glaukooma on tavallisesti hyvin pitkään oireeton ja siksi diagnoosi tehdäänkin usein sattumalöydöksenä, kun potilas on hakeutunut tutkimuksiin jonkin muun syyn takia.

Riskitekijöitä ovat: ikä, kohonnut silmänpaine, sukurasite, pseudoeksfoliaatio eli linssin hilseily ja likitaitteisuus.
Diagnoosin tekemiseen tarvitaan silmänpaineen mittaus (yleensä useita  mittauksia),  kammiokulmarakenteiden tutkimus eli gonioskopia, näköhermonpään tutkimus (ja valokuvaus ja/tai OCT tutkimus, joista OCT on viimeaikaisten   tutkimusten mukaan osoittautunut seurannassa  ja diagnostiikassa varsin luotettavaksi menetelmäksi) sekä näkökenttätutkimus. Muina tutkimuksina tehdään tarvittaessa sarveiskalvon paksuuden mittaus ja hermosäiekuvaus.

 

Hoito

Hoito on säännöllistä ja tavallisesti koko eliniän kestävää. Glaukooma on monimutkainen sairaus ja siksi pelkkä silmänpaineen mittaaminen ei riitä seurannaksi. Samoilla painearvoilla voi olla eri potilailla erilaisia vaikutuksia ja tautia hoidetaan näin ollen aina yksilöllisesti seuraten silmänpaineen lisäksi näköhermon päitä ja näkökenttiä. Jos vaurio on syntynyt, niin se on yleensä pysyvä. Hoidon tarkoituksena on estää lisävaurioiden syntymistä ja siten estää tautia etenemästä näkövammaisuuden asteelle. Hoitomuotoina käytetään lääkehoitoa, laseria ja kirurgiaa.

  1. Lääkehoito toteutetaan tavallisesti paikallisesti silmään tiputettavina silmätippoina. Etenkin hoidon alkuvaiheessa tipoista voi aiheutua paikallisärsytystä, mutta oireet useimmiten helpottavat lääkityksen jatkuessa. Joissakin tapauksissa voidaan käyttää myös suun kautta otettavia tabletteja. Yleensä tabletit ovat tilapäiskäytössä, koska niillä on ikäviä sivuvaikutuksia, kuten sormien pistelyä ja pahoinvointia.
  2. Laserhoitoa käytetään tavallisesti, jos lääkehoidolla yksistään ei saada riittävää vastetta tai sitä  ei jostain syystä pystytä toteuttamaan esim. yliherkkyyksien takia.
  3. Kirurgia tähtää pelkästään paineen alentamiseen. Jo syntynyttä vauriota tai näkövammaisuutta ei pystytä edes kirurgisesti parantamaan. Painetta alentaviin leikkauksiin ryhdytään, jos muilla hoitomuodoilla ei ole tarpeeksi tehoa. Kirurgiaa ei pidetä ensisijaisena hoitomenetelmänä, koska siihen liittyy eniten riskejä.

 

Ennuste

Glaukooman eteneminen on aina yksilöllistä ja hyväksyttävä painetaso haetaan kunkin potilaan kohdalla aina seuraamalla näköhermon päiden muutoksia ja näkökenttiä. Ennusteen kannalta tärkeää on taudin varhainen toteaminen ja hyvin toteutettu seuranta.

(Lähde: European Glaucoma Society patient information)

Kuivasilmäisyys

Kuivasilmäisyys

Yleisin silmävaivojen syy on kuivasilmäisyys. Jopa 40% ihmisistä kärsii kuivasilmäisyyden oireista jossain elämänsä vaiheessa. Kuivasilmäisyys johtuu kyynelerityksen vähenemisestä ja/tai muuttumisesta siten, ettei silmän pinta pysy räpytysten välillä tarpeeksi kosteana.

Kuivasilmäisyyden oireita ovat mm:

  • punoitus, roskantunne
  • vetistys
  • polttelu, kirvely, kipu, kutina
  • kuivuuden tunne, rähmiminen
  • herkästi rasittuvat, ärtyvät ja väsyvät silmät
  • valonarkuus
  • näöntarkkuuden vaihtelu

Oireet pahenevat usein iltaa kohti, mutta voivat tuntua selvimpinä aamuisin. Kuivasilmäisyydestä kärsivä huomaa usein oireidensa lisääntyvän savuisessa tai pölyisessä ympäristössä. Myös tuuli, kova pakkanen tai helteinen auringonpaiste pahentavat oireita. Television ja näyttöpäätteen katsominen sekä lukeminen hidastavat normaalia silmien räpyttelyä ja voivat siten lisätä kuivasilmäisen oireita varsinkin, jos huoneilma on kuivaa tai tehokkaasti ilmastoitua.

Ikääntymisen myötä kyynelnesteen määrä vähenee ja koostumus muuttuu aiheuttaen kuivasilmäisyyttä vanhemmalle väelle. Piilolasien käyttö ja silmäkirurgiset toimenpiteet (mm. taittovirhekirurgia) voivat aiheuttaa kuivasilmäisyyttä.

Moniin yleissairauksiinkin liittyy yhtenä oireena kuivasilmäisyyttä, esimerkiksi nivelreumaan, Sjögrenin syndroomaan ja kilpirauhassairauksiin.  Joidenkin verenpaine-, mieliala- ja allergialääkkeiden sekä ehkäisypillereiden haittavaikutuksena voi esiintyä kuivasilmäisyyttä. Silmäluomien virheasennot ja silmän pinnan tai luomien alapinnan epätasaisuudet (esim. arvet, kasvaimet) aiheuttavat kuivasilmäisyyttä. Myös pitkään jatkunut allerginen sidekalvon tulehdus tai muu silmätulehdus voi olla kuivien silmien syynä. Toisaalta kuivat silmät ovat tavallista alttiimmat usein toistuville silmätulehduksille.

Kuivasilmäisyys-diagnoosi tehdään oireiden ja löydösten perusteella.  Kyynelkalvon hajoamisnopeus silmän pinnalla voidaan mitata ja kyynelerityksen määrä tutkia ( ns. Shirmerin testi).

Hoito

Kuivasilmäisyyttä hoidetaan kostuttavilla silmätipoilla. Kun tippoja annostellaan riittävän usein (esim. 3-5 kertaa päivässä), oireet useimmiten helpottuvat. Nimenomaan säännöllinen ja riittävä kostutustippojen käyttö on hoidon kulmakivi. Lievistä oireista kärsivät voivat aloittaa nestemäisillä tipoilla. Mikäli ne eivät auta tai oireet ovat jo toteamisvaiheessa hankalampia, kannattaa kokeilla geelimäisiä tippoja ja/tai kostuttavaa silmävoidetta yöksi.

  • Kostutustippoja on saatavilla myös säilytysaineettomissa kerta-annospakkauksissa.
  • Silmätipoissa usein käytettävän säilytysaineen, bentsalkoniumkloridin, tiedetään pitkäaikaisessa käytössä pahentavan kuivasilmäisyyttä. Säilytysaineettomien tippojen käyttöä suositellaan esimerkiksi säilöntäaineallergisille, muuten herkkäsilmäisille tai jos käytössä on jo muita silmäsairauteen määrättyjä hoitotippoja. Osa kostutustipoista sopii hyvin myös piilolasien käyttäjille.
  • Jos silmät ovat kuivat, on silmätulehdusten asianmukainen hoito tärkeää.
  • Lisäksi huomioitavia asioita ovat hyvä työympäristö, huoneilman kostutus, ilmastoinnin ja tuuletuksen vähentäminen, riittävä räpyttely ja ärsyttävien tekijöiden välttäminen.
  • Yleissairauksien mm. reuman hoito on myös tärkeää.
  • Erittäin hankalissa tapauksissa, mikäli runsas kostutus ei auta, voidaan kokeilla myös muita, silmälääkärin kanssa erikseen harkittavia hoitomuotoja.
  • Apteekeissa ja optikkoliikkeissä on myynnissä useita erilaisia silmätippoja kuivasilmäisyyden hoitoon.

Linkkejä:
Suomen Silmälääkäriyhdistys – Kuivat silmät